Itse aion jättää läheiseni rauhaan, mutta sen sijaan ajattelin löyhytellä muutamia vuoden 2013 musiikkiasioihin liittyviä harmituksiani. Let the Airing of Grievances begin!
Aloitetaan sinusta King Krule. Kun kuulin sinkkusi Easy Easy ensimmäistä kertaa ajattelin heti, että nyt on kuulkaa kova! Mikä ääni, mikä soundi, intoilin itsekseni hapuillessani Youtuben play again -namiskaa kerta toisensa jälkeen. Miten vasta 19-vuotias pojankloppi voi kuulostaa noin kypsältä ja vakuuttavalta?
Okei, ehkä Easy Easy ei ole sävellyksenä mikään mestariteos. Kun sen yltä riisuu tyylin ja soundin, ei ihan hirveästi jää jäljelle, mutta mitä sitten? Se toimii ja sehän riittää. Ei kaikkien biisien tarvitse olla Suuria Sävellyksiä. Olinkin kovin innoissani, kun albumisi 6 Feet Beneath the Moon ilmestyi Spotifyhin kuunneltavaksi. Odotin suuria.
Ikävä kyllä jouduin pettymään. Minun olisi pitänyt ottaa Easy Easyyn sisältynyt varoitus tosissani. Debyyttialbumisi kuulostaa upealta, mutta harmikseni huomasin pian, että kauneus ei ulotu pintaa syvemmälle. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Easy Easy, Neptune Estate, Border Line) kappaleesi polkevat paikallaan vailla inspiraatiota, eikä levyäsi pelasta huterien biisinrunkojen peitoksi baritonihonotuksesta, pehmeästä jazzkitarasta ja elektronisesta soundista punottu päällys, kuulosti se kuinka komealta tahansa.
Ihmetyksekseni olen pannut merkille, että levysi on esiintynyt lukuisilla vuoden parhaat -listoilla ja muutenkin otettu vastaan suorastaan kirkkain arvosanoin. Toivon, että et jää paistattelemaan tämän suitsutuksen imartelevaan lämpöön, vaan pyrit kehittämään itseäsi ja taidettasi. Toivon, että seuraava levysi on se, jonka niin kovasti halusin debyyttisi olevan.
No niin, se King Krulesta. Seuraavaksi haluaisin sanoa suorat sanat teille James Blake ja Chance The Rapper. Kyllä, juuri teille. Se että pääsin juuri suitsuttamasta tuotoksianne vuoden parhaat -listallani ei vapauta teitä vastuusta muiden tekemistenne suhteen.
Kuten varmasti arvasitte jo, harmitukseni koskee hiljattaista yhteistyötänne, tai oikeammin sen kantamaa hedelmää, kappaletta Life Round Here.
Kun näin Jamesin FB-feedissä kuvan teistä yhdessä, olin varovaisen toiveikas. Kun myöhemmin vahvistui, että todella puuhaatte yhteistä biisiä, olin jo aivan banaaneina/pähkinöinä/tjsp. Tokihan nero + nero = silkkaa nannaa?
No, ei se nyt ihan niin mennytkään. Ilmeisesti tällä kertaa nero + nero = siitä mistä aita on matalin. Vai onko tylsempää tapaa toteuttaa yhteistyö, kuin että toinen tekee editin vanhasta biisistään ja toinen sitten vähän räppäilee siihen päälle jotain, mikä kuulostaa hätäisesti taksissa matkalla studioon rustatulta? Eniten minua harmittaa, että päästitte menemään mahdollisuuden luoda yhdessä jotain uutta ja jännittävää. Tuleeko toista kertaa? En tiedä, enkä tiedä haluaisinko edes antaa teille toista mahdollisuutta. Ehkä on parempi, että pysytte jatkossa omilla puolillanne Atlanttia ja jatkatte visionäärisen musiikin tekemistä erillään.
Mitähän vielä? Jostain syystä nyt ei tule tämän enempää valituksen aiheita mieleen, vaikka pettymyksiä on musiikin saralla vuonna 2013 eittämättä ollut enemmänkin. Luultavasti en yksinkertaisesti vain muista niitä. Sen lisäksi, että minulla on onneton muisti, ajalla on tunnetusti tapana sipaista menneiden päälle reilu kerros kultamaalia.
No yhden vielä muistan ainakin: Spotify ei vieläkään ole ymmärtänyt tuoda käyttöliittymäänsä mahdollisuutta koota omaa kirjastoa, vaan pitäytyy raivostuttavan epäkäytännöllisessä soittolistasysteemissä. Soittolistat ovat hyvä juttu, jos ja kun haluaa luoda soittolistoja, mutta ne ovat surkea tapa pitää omaa lempimusiikkia järjestyksessä. Jonathan och Daniel, gör någonting för helvete!
Aloitetaan sinusta King Krule. Kun kuulin sinkkusi Easy Easy ensimmäistä kertaa ajattelin heti, että nyt on kuulkaa kova! Mikä ääni, mikä soundi, intoilin itsekseni hapuillessani Youtuben play again -namiskaa kerta toisensa jälkeen. Miten vasta 19-vuotias pojankloppi voi kuulostaa noin kypsältä ja vakuuttavalta?
Okei, ehkä Easy Easy ei ole sävellyksenä mikään mestariteos. Kun sen yltä riisuu tyylin ja soundin, ei ihan hirveästi jää jäljelle, mutta mitä sitten? Se toimii ja sehän riittää. Ei kaikkien biisien tarvitse olla Suuria Sävellyksiä. Olinkin kovin innoissani, kun albumisi 6 Feet Beneath the Moon ilmestyi Spotifyhin kuunneltavaksi. Odotin suuria.
Ikävä kyllä jouduin pettymään. Minun olisi pitänyt ottaa Easy Easyyn sisältynyt varoitus tosissani. Debyyttialbumisi kuulostaa upealta, mutta harmikseni huomasin pian, että kauneus ei ulotu pintaa syvemmälle. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Easy Easy, Neptune Estate, Border Line) kappaleesi polkevat paikallaan vailla inspiraatiota, eikä levyäsi pelasta huterien biisinrunkojen peitoksi baritonihonotuksesta, pehmeästä jazzkitarasta ja elektronisesta soundista punottu päällys, kuulosti se kuinka komealta tahansa.
Ihmetyksekseni olen pannut merkille, että levysi on esiintynyt lukuisilla vuoden parhaat -listoilla ja muutenkin otettu vastaan suorastaan kirkkain arvosanoin. Toivon, että et jää paistattelemaan tämän suitsutuksen imartelevaan lämpöön, vaan pyrit kehittämään itseäsi ja taidettasi. Toivon, että seuraava levysi on se, jonka niin kovasti halusin debyyttisi olevan.
No niin, se King Krulesta. Seuraavaksi haluaisin sanoa suorat sanat teille James Blake ja Chance The Rapper. Kyllä, juuri teille. Se että pääsin juuri suitsuttamasta tuotoksianne vuoden parhaat -listallani ei vapauta teitä vastuusta muiden tekemistenne suhteen.
Kuten varmasti arvasitte jo, harmitukseni koskee hiljattaista yhteistyötänne, tai oikeammin sen kantamaa hedelmää, kappaletta Life Round Here.
Kun näin Jamesin FB-feedissä kuvan teistä yhdessä, olin varovaisen toiveikas. Kun myöhemmin vahvistui, että todella puuhaatte yhteistä biisiä, olin jo aivan banaaneina/pähkinöinä/tjsp. Tokihan nero + nero = silkkaa nannaa?
No, ei se nyt ihan niin mennytkään. Ilmeisesti tällä kertaa nero + nero = siitä mistä aita on matalin. Vai onko tylsempää tapaa toteuttaa yhteistyö, kuin että toinen tekee editin vanhasta biisistään ja toinen sitten vähän räppäilee siihen päälle jotain, mikä kuulostaa hätäisesti taksissa matkalla studioon rustatulta? Eniten minua harmittaa, että päästitte menemään mahdollisuuden luoda yhdessä jotain uutta ja jännittävää. Tuleeko toista kertaa? En tiedä, enkä tiedä haluaisinko edes antaa teille toista mahdollisuutta. Ehkä on parempi, että pysytte jatkossa omilla puolillanne Atlanttia ja jatkatte visionäärisen musiikin tekemistä erillään.
Mitähän vielä? Jostain syystä nyt ei tule tämän enempää valituksen aiheita mieleen, vaikka pettymyksiä on musiikin saralla vuonna 2013 eittämättä ollut enemmänkin. Luultavasti en yksinkertaisesti vain muista niitä. Sen lisäksi, että minulla on onneton muisti, ajalla on tunnetusti tapana sipaista menneiden päälle reilu kerros kultamaalia.
No yhden vielä muistan ainakin: Spotify ei vieläkään ole ymmärtänyt tuoda käyttöliittymäänsä mahdollisuutta koota omaa kirjastoa, vaan pitäytyy raivostuttavan epäkäytännöllisessä soittolistasysteemissä. Soittolistat ovat hyvä juttu, jos ja kun haluaa luoda soittolistoja, mutta ne ovat surkea tapa pitää omaa lempimusiikkia järjestyksessä. Jonathan och Daniel, gör någonting för helvete!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti