Kuiva kausi on ohi. Kiitti James!

Mitä bloggaamistahtiini tulee, niin en uskalla vielä julistaa sateiden alkua ja reheviä aikoja. Nyt on kuitenkin kyse huomattavasti tärkeämmästä asiasta, nimittäin musiikin kuuntelemisesta. Ehdin tuossa jo hieman huolestua kun pitkään aikaan mikään ei oikein kolahtanut kunnolla. Toki uusia juttuja tuli tsekkailtua paljonkin, mutta yksikään levy ei innostanut muutamaa kuuntelukertaa syvempään sitoumukseen. Olin jo kiroamassa Spotifyta alimpaan helvettiin, sillä järkeilin, että se oli loputtomana musiikillisena runsaudensarvena syypää siihen etten malttanut keskittyä ja paneutua kunnolla mihinkään.

Sitten löysin tämän:



James Blaken debyytti James Blake on yksinkertaisesti huikea. Enpä muista milloin viimeksi olisin jäänyt näin totaalisesti jumiin yhteen levyyn. Ei tosiaan sillä, että haluaisinkaan päästä irti. James Blake on nimittäin tuoreinta musiikkia mihin olen törmännyt pitkään aikaan. Tuoreudesta todistanee myös se, että Blaken musiikille tuntuu olevan varsin hankalaa löytää sopivaa musiikillista karsinaa, vaikka ilmoille onkin heitelty post-dubstepin ja emo-dubstepin (!) kaltaisia termejä.

Blaken musiikkia voisi ehkä kuvata laveasti elektroniseksi popiksi, mikäli pop-sanan käyttäminen tässä yhteydessä ei tuntuisi niin huutavalta vääryydeltä. Mutta kun se tuntuu. Blake nimittäin pelailee ihan eri palikoilla. Esimerkiksi yllä pyörivä 'The Wilhelm Scream' on rakennettu lyhyen, toistuvan laulumelodian ympärille. Tätä mantranomaista melodiaa Blake peilaa eri valoissa kekseliäillä harmonioilla ja jatkuvasti kehittyvällä soundimaailmalla. Melodia, jota on totuttu pitämään pop-musiikissa ykkösjuttuna, saakin 'The Wilhelm Scream' -kappaleessa tyytyä säestävään rooliin, kun harmoninen, rytminen ja soundillinen kehittely nousee pääosaan.

James Blake saapuu elokuussa Suvilahteen ja onkin meikäläiselle se Flow-viikonlopun ehdoton numero uno. Ounastelen, että Blake saattaa esiintyä Voimalassa, mikä viime vuoden perusteella tarkoittaisi rajoitettua kapasiteettia, mikä taas puolestaan tarkoittaisi heavy duty -jonottamista. Joten Fat Mikea lainaten: "If you need to find me, I'll be at the end of the longest line".

Flow-lauantai ja -sunnuntai - in colour!

En eilen ehtinyt koneelle, joten tässä lauantain ja sunnuntain tunnelmia samassa paketissa. Lauantain kohokohdiksi kiipivät festivaalin jazztarjonnan tyylillä avannut Timo Lassy Orchestra feat. José James, psykedeelisellä basaaripaukkeellaan teltan villinnyt Omar Souleyman ja tietty melkoiset bileet päälavalla pystyttänyt M.I.A. Major Lazer oli kuulemma myös todella kova. Harmi, että se meni tällä kertaa täysin ohi.

Festivaalin päätöspäivä lähti käyntiin Kemmurun tahdissa, eli toisin sanoen Dinosauruxia tuli missattua - 14.10 oli yksinkertaisesti liian aikainen ajankohta, ainakin minulle. Siitä päivä eteni mukavasti Ricky-Tick Big Bandin, Ballaké Sissokon, Konono N°1:n ja RotFrontin parissa. Vaikka Flow-sunnuntaita varjosti hieman pääesiintyjä Jónsin viime hetken peruutus, luulen ettei kovinkaan moni joutunut poistumaan paikalta pettyneenä. Päälavan viimeisen esiintymisajan perineen The xx:n tummanpuhuva ja minimalistinen indiepop sopi nimittäin Suvilahden pimenneeseen kesäiltaan lähes täydellisesti.

Flow on nyt tältä vuodelta ohi, mutta mikäli olitte sunnuntaina paikalla, säilyttäkää lippunne tai rannekkeenne! Festivaalin sivuilla on nimittäin ilmoitettu, että Flow’n kävijöitä pyydetään säilyttämään sunnuntain sisältävä pääsylippunsa tai todiste sen ostosta, sillä Flow suunnittelee asiaan liittyvää “syysyllätystä”.

Hmmm. Pistää miettimään. Sunnuntain pääesiintyjä Jónsi peruutti äkillisesti ja sunnuntaille lipun ostaneille on luvassa syksymmällä pikku yllätys. Uskaltaisikohan tässä laskea 1+1?

Flow-perjantai - in colour!

Flow-viikonlopun avauspäivä on nyt takana ja festivaali pyörähtikin käyntiin oikein mukavasti. Perjantain huippuhetkiksi nousivat Ulverin, Big Boin ja hieman puun takaa hyökänneen Magnetic Manin setit. Ruokapuolella erittäin maukas ja suhteellisen huokea vegedog yllätti positiivisesti. Varsinaisen festariraportin voi lukea Synkoopin seuraavasta numerosta. Tässä kuitenkin hieman esimakua kuvien muodossa. Eli infoa seuraa siis yli yhdeksän tuhannen sanan edestä, eiks se jotenkin niin mennyt?

Ilmaista Suomi-musaa, olkaa hyvä!

Diogenes Music on julkaissut vapaasti ladattavissa olevan digitaalisen kokoelman, joka esittelee lafkan labelien runsasta Flow-edustusta. Kokoelman saa myös Spotify-soittolistana, mutta itse ainakin latasin mp3:set iPodillani kuunneltaviksi. Mukana ovat mm. Circle, Sami Kukka, Islaja ja Lau Nau, sekä oma suosikkini, Dinosauruxian (noinko se taipuu?) 'Safe (MISF*TS remix)'. Diogenes Musicin Flow-samplerin voi ladata täältä.

Flow ja kirotut päällekkäisyydet

Punavuoressa lienee jo käynnissä kuumeinen ironiaviiksien trimmailu ja asukokonaisuuksien mallailu, sillä hipsterikansan kesän huipennus on aivan nurkan takana. Flow Festival 2010 alkaa perjantaina, mutta jo muutaman tunnin päästä on mahdollisuus ottaa varaslähtö The Chemical Brothersin ja LCD Soundsystemin tahdissa. Lippuja avajaiskonserttiin löytyy vielä, joten sellaisen voi hankkia vaikkapa portilta. Itse en ole menossa, joten keskityn tässä nyt perjantaina alkavaan pääkoitokseen.

Flow saattaa joidenkin mielestä olla huvittavankin trendikäs extra hip -artisteineen, sushiravintoloineen ja muotitietoisine yleisöineen - mikäpä olisikaan hauskempaa, kuin hipstereiden kustannuksella naljailu? Musiikillinen kattaus festivaalilla on kuitenkin vailla vertaansa. Ohjelmassa on ainakin meikäläiselle juuri sopiva sekoitus suosikkeja ja toisaalta myös täysin uusia tuttavuuksia. Flow'n hiljattain päivitetty Spotify-soittolista onkin viime päivinä ollut tehosoitossa ja uutta kiehtovaa musiikkia tuntuu löytyvän joka kuuntelukerralla. Lähdenkin Suvilahteen vähintään yhtä innoissani kuulemaan uutta, kuin fiilistelemään jo tuttuja lemppareita.

Kiinnostavien esiintyjien paljous tuo mukanaan myös erään ärsyttävän ongelman, nimittäin päällekkäisyydet. Ja mitä enemmän tutustun esiintyjiin etukäteen, sitä enemmän päällekkäisyyksiä tietenkin syntyy. Perjantaina täytyy tehdä valinta Ulverin hämyisen fiilistelyn ja Broken Bellsin popimman, mutta varsin mainion meiningin välillä. Lisäksi pitää päättää viekö kyllästymiseen saakka suitsutettu kotimaan kulttibändi Circle voiton Airista. Kumpaakaan en ole aiemmin nähnyt livenä. Circlen perään ehtisi vielä Voimala-klubille kuulemaan Four Tetin setin ennen kuin Big Boi aloittaa päälavalla. Sitä en aio missata.

Lauantaina ongelmia tuottavat Owen Pallettin ja José Jamesilla höystetyn Timo Lassy Orchestran - siis uuden tuttavuuden ja vanhan suosikin - esiintymisten samanaikaisuus. Lisäksi ekstrabonuksena nuo molemmat menevät ainakin osaksi päällekkäin myös Junipin setin kanssa. Hieman arvon vielä myös Flow Festivalin omaksi pensselisedäksikin tituleeratun Omar Souleymanin ja naapurintyttö Robynin välillä. Tällä hetkellä vaaka on hienoisesti kallellaan lähi-idän suuntaan.

Sunnuntaikaan ei tuo helpotusta, sillä heti alkuun joudun valitsemaan joko Kemmurun tai Ricky-Tick Big Bandin. Kemmuru aloittaa hieman aikaisemmin, joten keikan alun ehdin ainakin kuulemaan. Jos meininki Teltassa on tarpeeksi hyvä, voi olla, että RTBB jää jälleen näkemättä. Sunnuntain toinen taistelupari tuleekin Afrikasta. Malilainen kora-taituri Ballaké Sissoko ja Mulatu Astatkea paikkaamaan buukattu Kongolainen Konono N°1 kiinnostaisivat molemmat. Konono N°1:n hypnoottinen, sähköistetty sormipianofunk tuntuu ehkä tällä hetkellä hivenen houkuttelevammalta, mutta mieli ehtii varmasti muuttua useasti ennen sunnuntaita.

Loppujen lopuksi onkin varmasti parempi olla stressaamatta näistä liikaa ja noudattaa ikivanhaa viisautta: Go with the flow. Nähdään Suvilahdessa!

Flow 2010 julkisti lopullisen ohjelmansa

Helsingissä elokuussa järjestettävä Flow-festivaali on nyt lyönyt lukkoon artistikiinnityksensä. Viimehetken lisäykset antoivat jo valmiiksi maukkaalle esiintyjäkaartille herkullisen kuorrutuksen, kun mukaan saatiin mm. Outkastin toinen puolisko Big Boi ja uusi Suomi-suosikkini Kemmuru. Yhdysvaltalainen Wovenhand sen sijaan on perunut esiintymisensä.

Big Boin tyylinäyte:

Ja Kemmuru perässä:

Muita lisäyksiä ovat ulkomaiset Caribou ja Magnetic Man sekä kotimaiset Uusi Fantasia, Islaja, Dinosauruxia ja Ville Leinonen, muutamia mainitakseni. Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös kitaristi Kalle Kaliman soolokonsertti, joka kantaa nimeä Pentasonic. Hienoa, että festivaali panostaa myös hieman härömpään musiikilliseen ilmaisuun!

Ja yllämainitut kiinnityksethän ovat tosiaan vain jäävuoren huippu - pinnan alla kimaltelevat mm. Air, Broken Bells, Jimi Tenor & Tony Allen, M.I.A., Timo Lassy Orchestra w/ José James, Jónsi, Mulatu Astatke ja Ricky-Tick Big Band.

Julistan täten olevani virallisesti innoissani.

Festivaalin koko ohjelman voi tarkastaa täältä. Ja liput voi hankkia täältä. Elokuuta odotellessa voi tunnelmaan virittäytyä Flow 2010 -soittolistan avulla. Tätä ei sovi missata!

Juhlaviikot alkoi, ahdistaa

Tänään on Helsingin Juhlaviikkojen ensimmäinen päivä ja koen sen johdosta lievää ahdistusta. Äkkiseltään muutaman viikon pituinen massiivinen kaupunkifestivaali saattaa vaikuttaa hyvältäkin idealta. Helsinkiin saapuu suuri joukko maailmanluokan artisteja sekä taiteilijoita ja konsertteja, esityksiä ja erinäköisiä tapahtumia on varmasti lähes jokaiseen makuun. Miksi ihmeessä siis valitan, saatatte kysyä?

Voin selittää ahdistukseni lähteen. Kävisin hyvin mielelläni kuuntelemassa Wilcoa, Paquito D'Riveraa, Joshua Redmania, Jazzanovaa, Ricky Tick Records Sound Bashia, Jukka Perkon Akseli Afrikassa -projektia, Verneri Pohjolaa ja Tuomo Prättälää, K3 Kimmo Pohjonen & Sami Kuoppamäki feat. Timo Kämäräinen -projektia ja monia muitakin esiintyjiä. Saattaisin tähän kyetäkin, mikäli konsertit olisivat ripoteltuna pidemmälle ajanjaksolle. Parin viikon sisään ahdettu paljous tarkoittaa sitä, ettei minulla yksinkertaisesti ole varaa käydä kuin harvoilla ja valituilla keikoilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saatan mennä Viapori Jazziin ihmettelemään Jukka Perkon mielenkiintoista multimediaproggista (erityisen voimakkaasti minua vetää sinne ylivoimainen perkussiotiimi Teppo Mäkynen & Jaska Lukkarinen) ja niin, onhan meille taloudellisesti rajoittuneille aina Art goes kapakka! Pientä lohdutusta tarjoaa myös tieto siitä, että Wilcon keikka on loppuunmyyty, joten sen missaaminen ei ole enää omissa käsissäni.

Taide kuuluu kaikille, mutta joillekin se taitaa kuitenkin kuulua enemmän kuin toisille.