Mixtape Mania!

Eräs rakkaimmista harrastuksistani on omien suosikkiartistieni ja -levyjeni tuputtaminen pahaa-aavistamattomille kanssaihmisilleni. Nykyään se on helpompaa kuin koskaan, kun kaveria voi esimerkiksi paiskata Spotify-, Myspace- tai Youtube-linkillä vaikkapa Facebookissa. Jos on ihan fyysisesti menossa kyläilemään, voi muistitikun ahtaa täyteen juuri niitä levyjä, jotka isännän tai emännän on aivan pakko kuulla. Kaikki tämä on tietysti mahtavaa ja olenkin tyytyväinen, että saan elää tässä uudessa uljaassa maailmassa, jossa voin muutamalla klikkauksella altistaa lähes kenet tahansa diggailuni kohteille. Helppoa ja vaivatonta, eikö?

Ehdottomasti, mutta tässä piileekin se asian kuuluisa toinen puoli. Touhusta on tietyssä mielessä tullut jo liiankin vaivatonta. En tarkoita tällä sitä, että näkisin jotenkin erityisen mielelläni ylimääräistä vaivaa asioiden eteen, jotka on mahdollista hoitaa pienemmilläkin ponnisteluilla. Usein kuitenkin vaivan näkeminen kulkee käsi kädessä asialle uhrattavan ajatuksen määrän ja syvyyden kanssa. On helppo roiskaista muistitikulle 25 albumillista musiikkia hetken mielijohteesta. Se ei vaadi suurtakaan panostusta. Kokoelmakasetin tai -CD:n tekeminen onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Olinkin varsin mielissäni, kun ystäväni ilmoitti eilen laativansa kokoelma-CD:n ja kyseli sille halukkaita vastaanottajia. Ilmoittauduin oitis ja uhkasin vastata samalla mitalla. Se, että aika näyttää ajaneen tällaisen toiminnan ohi, ei ole mikään syy olla sitä harjoittamatta. Nykyään, kun lähes kaikki maailman musiikki on niin helposti saatavilla, tuntuu erityisen hienolta pysähtyä koostamaan ajatuksella persoonallinen, kompakti ja fokusoitu kokoelma rakastamastaan musiikista.

Ideaali formaattihan tässä touhussa olisi ehdottomasti C-kasetti. Analoginen ja manuaalinen äänitystekniikka pakotti kasetin tekijän kuuntelemaan kappaleet samalla, kun ne tallentuivat nauhalle CD:ltä, vinyyliltä tai vaikkapa toiselta kasetilta. Tämä oli mielestäni olennainen osa toimitusta. En kuitenkaan enää omista kasettisoitinta, joten varsinaisen mixtapen sijasta on tyydyttävä CD-muotoiseen kokoelmaan.

Eilisestä lähtien päässäni on vilissyt kappale-ehdokkaita, ideoita levyn avaamiseen ja päättämiseen, mietteitä kokoelman kaaresta ynnä muita asiaankuuluvia ajatuksia. Tämän kokoelman teen tietty ihminen mielessäni, joten kappalevalinnat heijastelevat omaa käsitystäni hänen persoonallisuudestaan ja musiikkimaustaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan polttaa levyllistä musiikkia, josta hän jo valmiiksi pitää. Sehän olisi vain tylsää. Sen sijaan yritän altistaa hänet musiikille, josta hän ei kenties vielä tiedä pitävänsä. Saa nähdä miten siinä onnistun. Levyn koostaminen tulee joka tapauksessa olemaan nautinnollinen projekti. Ja eikun levyhyllylle, mars!