Hölmö otsikko johtuu siitä, että viimeisen kuukauden aikana kaksi koviten tajuntaani iskenyttä levyä ovat molemmat kotimaisten trumpetistien tuotoksia ja vieläpä hyvin erilaisia sellaisia.
Ensimmäinen on Verneri Pohjolan, tuon Suomen Miles Davisin, upea debyyttisooloalbumi Aurora, joka liikkuu luontevasti jousikvartetin säestämistä mietiskelevistä sävelteoksista vapaaseen improvisaatioon ja jopa fuusiohenkisiin tunnelmiin. Pohjola on todella taitava säveltäjä ja useat levyn melodioista ovatkin pysäyttävän kauniita. Suurimman vaikutuksen tekee ehkä kuitenkin hänen tapansa käsitellä trumpettia. Pohjolan soitosta kuulee, että hän on kiinnittää erityistä huomiota soundiinsa ja on onnistunut löytämään oman äänensä instrumentilla. Paikoin hänen sointinsa on huilumainen, pehmeä ja suhiseva, ja paikoin repivä, mutta silti täyteläinen. Ennen kaikkea se on aina persoonallinen.
Toinen kovassa kuuntelussa ollut levy on Jukka Eskolan, tuon Suomen Freddie Hubbardin, niin ikään debyytti Jukka Eskola vuodelta 2005. Jos Pohjolan albumi on ennen kaikkea kuuntelumusiikkia, jota ei ehkä laittaisi soimaan esimerkiksi illanistujaisissa, on Eskolan esikoinen ladattu sellaisella groovella, että sitä kuunnellessa alkaa väkisinkin jalka tai jokin muu valinnainen ruumiinosa taputtamaan tahtia. Jukkis Uotilan lämpimät Rhodes-matot, Antti Lötjösen funkyt kontrabassolinjat, Teppo Mäkysen svengaava komppityöskentely sekä Eskolan ja saksofonisti Timo Lassyn soolot tekevät tästä albumista äärimmäisen nautittavaa kuunneltavaa. Musiikin hard-bop -ydin on puettu tyylillisesti monimuotoiseen asuun, jossa on vaikutteita niin sambasta, afrobeatista, funkista, kuin house- ja jungle/drum'n'bass-musiikeistakin. Jos The Five Corners Quintet tai vaikkapa Timo Lassyn soolotuotanto maistuu, niin suosittelen ehdottomasti myös Eskolan sooloon tutustumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti