Mitä bloggaamistahtiini tulee, niin en uskalla vielä julistaa sateiden alkua ja reheviä aikoja. Nyt on kuitenkin kyse huomattavasti tärkeämmästä asiasta, nimittäin musiikin kuuntelemisesta. Ehdin tuossa jo hieman huolestua kun pitkään aikaan mikään ei oikein kolahtanut kunnolla. Toki uusia juttuja tuli tsekkailtua paljonkin, mutta yksikään levy ei innostanut muutamaa kuuntelukertaa syvempään sitoumukseen. Olin jo kiroamassa Spotifyta alimpaan helvettiin, sillä järkeilin, että se oli loputtomana musiikillisena runsaudensarvena syypää siihen etten malttanut keskittyä ja paneutua kunnolla mihinkään.
Sitten löysin tämän:
James Blaken debyytti James Blake on yksinkertaisesti huikea. Enpä muista milloin viimeksi olisin jäänyt näin totaalisesti jumiin yhteen levyyn. Ei tosiaan sillä, että haluaisinkaan päästä irti. James Blake on nimittäin tuoreinta musiikkia mihin olen törmännyt pitkään aikaan. Tuoreudesta todistanee myös se, että Blaken musiikille tuntuu olevan varsin hankalaa löytää sopivaa musiikillista karsinaa, vaikka ilmoille onkin heitelty post-dubstepin ja emo-dubstepin (!) kaltaisia termejä.
Blaken musiikkia voisi ehkä kuvata laveasti elektroniseksi popiksi, mikäli pop-sanan käyttäminen tässä yhteydessä ei tuntuisi niin huutavalta vääryydeltä. Mutta kun se tuntuu. Blake nimittäin pelailee ihan eri palikoilla. Esimerkiksi yllä pyörivä 'The Wilhelm Scream' on rakennettu lyhyen, toistuvan laulumelodian ympärille. Tätä mantranomaista melodiaa Blake peilaa eri valoissa kekseliäillä harmonioilla ja jatkuvasti kehittyvällä soundimaailmalla. Melodia, jota on totuttu pitämään pop-musiikissa ykkösjuttuna, saakin 'The Wilhelm Scream' -kappaleessa tyytyä säestävään rooliin, kun harmoninen, rytminen ja soundillinen kehittely nousee pääosaan.
James Blake saapuu elokuussa Suvilahteen ja onkin meikäläiselle se Flow-viikonlopun ehdoton numero uno. Ounastelen, että Blake saattaa esiintyä Voimalassa, mikä viime vuoden perusteella tarkoittaisi rajoitettua kapasiteettia, mikä taas puolestaan tarkoittaisi heavy duty -jonottamista. Joten Fat Mikea lainaten: "If you need to find me, I'll be at the end of the longest line".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti