Massive Attackia, Jaga Jazzistia, Dalindèoa ja kahmalokaupalla Zappaa

Siinä viimeisimmät levyostokseni. Vielä muutama vuosi sitten olisin luultavasti kiikuttanut rahani johonkin levykauppaan ja poistunut liikkeestä laukku täynnä CD-levyjä. Ajat ovat tunnetusti muuttuneet ja kuvaavaa onkin, että otsikossa mainitun musiikin hankin kolmella eri tavalla: Hakemalla perinteisesti levykaupasta, tilaamalla CD:inä internetistä ja ostamalla latauksena iTunesista. Olin kaiken lisäksi tehnyt ostopäätökseni Spotify-kuuntelun perusteella, Zappa poislukien.

Musiikin kauppaaminen on totisesti murroksessa ja tämä aiheuttaa minulle huomattavia vaikeuksia päättää missä formaatissa ja mistä musiikkini hankin. Spotifyn käyttäminen on opettanut minulle, että joka ikistä "ihan ok" -levyä ei tarvitse välttämättä omistaa. Toisaalta palvelun kautta olen myös löytänyt useita uusia levytuttavuuksia, jotka olen lopulta halunnut omakseni.

Nykyään kun päätän, että haluan hankkia jonkin tietyn levyn, suuntaan nettiselaimeni ensiksi osoitteeseen amazon.co.uk. Tämän jälkeen tarkistan saako levyn halvemmalla, jos sen lataa iTunesista. Jos hintaero ei ole merkittävä, tilaan levyni CD:nä Amazonista. Jos levyä ei ole saatavilla kummastakaan nettikaupasta, tai jos sen saa edullisemmalla hinnalla jostain Helsingin monista levyliikkeistä, turvaudun perinteisiin musiikinhankintametodeihin. Näin kävi esimerkiksi juuri ostamieni Zappa-levyjen kanssa.

Tämä siis koskee ainoastaan levyjä, jotka tiedän haluavani. Heräteostokset ovat asia erikseen ja ne soveltuvatkin parhaiten perinteiseen levykauppa-ympäristöön.

Kaiken tämän ostokäytäntö- ja formaattisekavuuden keskellä yksi ajatus kuitenkin lohduttaa edes hieman: En koskaan ryhtynyt keräämään vinyylejä.

Kasvisruoan vastaisia puheenvuoroja

Joukko Helsingin kaupunginvaltuutettuja nolasi itsensä täydellisesti hiljattain meuhkaamalla valtuuston kokouksessa koulujen viikoittaista kasvisruokapäivää vastaan. Katsokaa itse, jos vain kestätte. Minulla oli vaikeuksia päästä loppuun asti.

Jos kuitenkin kaipaatte hieman tyylikkäämpää kasvisruoan parjaamista, suosittelen Steve Goodmanin kappaletta 'Chicken Cordon Bleus'. Siitä tulee sentään hyvä mieli.

Parhautta - Bestness

Tämä kappale on saanut minut täysin pauloihinsa. Se tuottaa minulle joka kuuntelukerralla niin suurta mielihyvää, että joudun luultavasti jossain vaiheessa ottamaan analyysityökalut kauniiseen käteen ja tekemään sille ruumiinavauksen. Tällaisen ylimääräisen ahkeroinnin edellyttävää aktiivisuuskohtausta odotellessa voinkin kuunnella kappaleen vielä kerran. Tai kaksi. Tai viisitoista. Kuunnelkaa tekin.

Huhtijazzit tulee!

Festivaalijumalat tuntuvat jostain syystä nyt hymyilevän minulle. Kaikessa viisaudessaan ja hyväntahtoisuudessaan ne ovat päättäneet antaa minulle toisen mahdollisuuden muutaman aikaisemmin missaamani festivaalikeikan suhteen. Ensimmäinen oli Jukka Perkon Akseli Afrikassa -projekti, joka meni aivan omaa saamattomuuttani sivu suun Viapori Jazzissa viime vuonna. Toinen on Jaska Lukkarinen Trio, jonka esiintymisen onnistuin ohittamaan Porissa kesällä. Tällä kertaa syynä ei ollut oma laiskuus, vaan Jazzien pressipassiin printatut rajoitukset. Mutta nyt April Jazz antaa minulle mahdollisuuden nähdä molemmat ja paljon muutakin. Liput on varattu näiden lisäksi Jimi Tenorin keikalle ja harkinnassa on myös ainakin Roy Haynesin ja Jazztronikin tsekkaaminen. Lompakkoni on varmasti eri mieltä, mutta sitähän ei näissä päätöksissä konsultoida!

Ilta sinisten sävelten seurassa

Art Blakey, Kenny Burrell, Ron Carter, Walter Davis Jr., Jack DeJohnette, Curtis Fuller, Johnny Griffin, Herbie Hancock, Joe Henderson, Freddie Hubbard, Bobby Hutcherson, Stanley Jordan, Charles Lloyd, James Newton, Cecil McBee, Jackie McLean, Michel Petrucciani, Woody Shaw, Jimmy Smith, Grady Tate, Cecil Taylor, Stanley Turrentine, McCoy Tyner, Grover Washington Jr., Tony Williams ja Reggie Workman. Lähtisitkö sinä keikalle, jonka esiintyjäkaarti on lueteltu yllä? Jos vastasit kieltävästi, luet luultavasti väärää blogia.

Kyseessä oli Blue Note -levy-yhtiön uuden tulemisen kunniaksi New Yorkissa 22.2.1985 järjestetty juhlakonsertti, jossa esiintyi merkittävä otos modernin jazzin suurmiehiä, sekä tuolloin vasta uransa alkutaipaleella olevia tulevaisuuden lupauksia. Konsertti tosiaan oli ja meni jo 25 vuotta sitten, mutta meidän aikamatkailurajoitteisten iloksi se on saatavilla myös DVD:llä, joka kantaa nimeä One Night With Blue Note. Tilasin omani amazon.co.uk:sta seitsemällä punnalla.

Muutamista äänen ja kuvan synkronointiin liittyvistä ongelmista huolimatta DVD oli erinomainen ostos. One Night With Blue Note sisältää 14 kappaletta, joka vastaa ajallisesti noin kahta tuntia mahtavaa musiikkia. Kun jazzlegenda toisensa jälkeen astelee lavalle ei pitkästymisestä ole pelkoa. Konsertin huippuhetkinä jäivät mieleen Freddie Hubbardin ilmeikkäät soolot 'Cantaloupe Island'- ja 'Moanin'-klassikoissa, Jackie McLeanin ja McCoy Tynerin energinen 'Appointment In Ghana' sekä Stanley Turrentinen, Jimmy Smithin ja Kenny Burrellin rankasti svengaava 'The Jumpin' Blues'. Suosittelen.

Muista aina, liikenteessä...

...monta vaaraa ompi eessä. Niinpä niin, Georg Malmsténin 'Lasten liikennelaulu' lienee tuttu lähes kaikille suomalaisille, sukupolveen katsomatta. Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa, jossa liikenneturvallisuutta on pyritty edistämään musiikin keinoin. Nigerialaisen afrobeat-legenda Tony Allenin vuonna 1980 julkaistulta No Discrimination -albumilta löytyy kappale nimeltään 'Road Safety'. Viesti on osapuilleen sama kuin Malmsténilla, mutta kohdeyleisö on Allenilla laajempi; oikealle ja vasemmalle kehotetaan lasten lisäksi vilkuilemaan myös bisnesmiehiä ja muita aikuisia. Ja onhan 'Road Safety' myös ehkä hivenen menevämpi kappale kuin 'Lasten liikennelaulu'. Siitä kumpi on onnistunut tehtävässään paremmin, eli tehokkaammin takonut liikenneturvallisuuden ilosanomaa kansalaistensa kalloihin, minulla ei ikävä kyllä ole esittää edes arvailuja.

Tuomo: My Own Private Sunday

Tuomo Prättälä seuraa kolmannella soololevyllään esikuviensa Princen ja Stevie Wonderin mallia ja vastaa lähes kaikista soitinosuuksista itse. Vakuuttavaksi multi-instrumentalistiksi kasvanut laulaja ja kosketinsoittaja astuu levyllä askeleen omaperäisempään suuntaan, mikä tarkoittaa vääjäämättä myös askelta poispäin retrosoul-roolista, jossa hänet on totuttu näkemään. My Own Private Sunday saattaakin olla hienoinen pettymys niille, jotka odottavat Tuomolta levyllistä tanssilattiat sähköistävää soul/funk-musiikkia. Ei Tuomo sentään ole soul-taustaansa hylännyt, vaan kuten yllämainitut idolinsakin, hän käyttää sitä lähtöalustanaan tutkimusmatkoilleen erilaisten musiikillisten ilmaisumuotojen pariin.

Tuomon musiikissa kuultavien vaikutteiden kirjo on kasvanut sitten Reaches Out For You -albumin, jolla oli jo selkeästi aistittavissa genreaitojen natinaa. Levyn avaava 'Back To Day One' tuo ensi alkuun mieleen 80-luvun Queenin, 'The Perfect Day' nyökkäilee The Beatlesin suuntaan ja 'Hold Me (Till The Morning)' on Disney-henkinen satuballadi. Päätös ottaa edellisiltä levyiltä tuttu Q-komppiryhmä mukaan vain kahdelle kappaleelle on varmasti rohkaissut tyylillisiin irtiottoihin, joita levyllä tuntuu riittävän. Kuullaanpa Tuomolta muutama rock-henkinen kitarasoolokin. Tyyli on kuitenkin lopulta vain kuorrutetta, jonka alta löytyy jälleen kerran nippu erinomaisia sävellyksiä, Tuomon musiikin kova ydin.

Taidolla tehdyt sävellykset tahtovat helposti jättää pimentoon sen tosiasian, että Tuomo on myös erinomainen sanoittaja. Itse yritän usein olla kiinnittämättä huomiota kotimaisten artistien englanninkielisiin lyriikoihin, ne kun saattavat pahimmillaan aiheuttaa vakavia myötähäpeän tuntemuksia. Tuomo on tässä ehdottomasti poikkeus ja välillä jopa tuntuu, että kappaleen tarina jättää sävellyksen varjoonsa, eikä toisinpäin. Näin käy ainakin 'Help Me Thru These Difficult Times' -biisin kohdalla, joka melko geneerisenä soul-balladina voisi helposti jäädä yhdentekeväksi ilman soul-balladille varsin epätavallista, uskonnottomuuden ja sekulaarin humanismin teemoja sivuavaa tarinaansa.

My Own Private Sunday on Tuomon tähän mennessä omaperäisin levy. Se osoittaa, ettei hän pelkää muunnella menestyskaavaa, joka nosti hänet suurelle yleisölle tuntemattomasta jazz- ja r&b-muusikosta suomalaisen soulin ykkösilmiöksi.