Onko sinulla 32 minuuttia aikaa?

No hyvä! Se kannattaa käyttää katsomalla Jackie McLean on Mars, vuonna 1980 valmistunut lyhyt dokumenttielokuva alttosaksofonisti John "Jackie" McLeanista (1931-2006). 32 minuuttiin ei ihmeitä mahdu, eikä Ken Levisin ohjaama elokuva mitään taikatemppuja yritäkään. McLeanin epäilemättä mielenkiintoinen ja vaiherikas elämäntarina on sivuosassa ja dokumentti keskittyy antamaan kohteensa puhua puolestaan. Saksofonisti jakaa ajatuksiaan mm. opettamisen ja taiteen tekemisen hankalasta tasapainosta, jazzmusiikin heikosta arvostuksesta Yhdysvalloissa, rasismista sekä huumeriippuvuudesta.

McLean opetti vuodesta 1968 eteenpäin Hartfordin yliopistossa ja perusti sinne afrikkalaisamerikkalaisen musiikin osaston, joka tunnetaan nykyään nimellä The Jackie McLean Institute of Jazz. Kenties kutkuttavinta elokuvassa onkin päästä seuraamaan saksofonistia opetustyössään. Luennoillaan hän puhuu oppilailleen John Coltranen eri kehitysvaiheista ja paasaa intohimoisesti kaupallisuuden kiroista ja Sun Rasta. Hauskana yksityiskohtana menneestä maailmasta pistää silmään erään eturivin oppilaan reipas luentotupakointi. Elokuvan ääniraita huojuu ärsyttävästi, mikä häiritsee hieman musiikkiosuuksista nauttimista. Ne ovat kuitenkin melko pienessä roolissa, joten suurta vahinkoa katsottavuudelle tästä ei aiheudu.

Timo Lassy: Teddy The Sweeper / Where's The Man?

Ensimmäiset maistiaiset Timo Lassyn myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta In With Lassy -levyltä ovat saapuneet digisinkun muodossa. Teddy The Sweeper on reippaasti svengaava agenttijatsailu, jossa nimensä mukaisesti kuullaan rumpali Teppo "Teddy Rok" Mäkysen vispilätaiteilua. Where's The Man? iskee silmään rehevän R&B-vaihteen vahvoilla Ray Charles -viboilla. Tästä bonuspisteet pianisti Georgios Kontrafourikselle, joka on valinnut instrumentikseen Wurlitzer-sähköpianon sen iänikuisen Fender Rhodesin sijaan. Kuten maistiaisen kuuluukin, sinkku jättää nälkäiseksi. Osaksi myös sen takia, että molemmat kappaleet ovat kestoltaan vain noin kolmen minuutin luokkaa. Itse olisin ainakin mielelläni kuunnellut hieman pidempiäkin sooloja. Teddy The Sweeper / Where's The Man? löytyy iTunesista ja Spotifysta ja tulossa on myös seiskatuumainen kaikkien vinyyli-valtterien iloksi.

Tässä vielä pitkien soolojen ystäville yhdeksänminuuttinen liveversio Teddy The Sweeperistä viime lokakuulta.

Edit: We Jazzin Vimeo-tilille oli juuri tämän tekstin kirjoittamisen aikoihin ilmestynyt liveversio myös Where's The Man? -biisistä.

Places We've Never Been ja miten niihin päädytään

Jos ottaa asiakseen seurata Twitterissä jazz-musiikista ja kaikesta siihen liittyvästä kiinnostuneita henkilöitä, törmää jossain vaiheessa väistämättä kaveriin nimeltä Jason Crane. Hän on kymmeniä kertoja päivässä tweettaava (tviittaava? Ei kai sentään visertävä?) Twitter-aktiivi, intohimoinen vegaani ja feministi sekä osa-aikainen runoilija. Nämä eivät kuitenkaan ole päällimäiset syyt miksi itse seuraan häntä. Cranen todellinen lahja kaltaisilleni jazzdiggareille, ja miksei muusikoillekin, on hänen toimittamansa The Jazz Session -podcast. Sen resepti on yksinkertainen: Crane haastattelee jazzmuusikoita ja soittaa jutustelun lomassa pätkiä heidän kappaleistaan. Jazz Sessionissa on vieraillut Sonny Rollinsin, Gary Burtonin ja Ron Carterin kaltaisia jättiläisiä, mutta useimmiten vieraat ovat astetta tai paria tuntemattomampia. Ainakin niille, jotka eivät herkeämättä seuraa rapakon takaisen jazz-skenen liikehdintää.

The Jazz Sessionin jaksossa numero 220 Crane jututtaa alttosaksofonisti ja nimihirviö Rudresh Mahanthappaa, jolta oli haastattelun äänittämisen aikoina juuri ilmestynyt uusi levy Apex. Ohjelmassa soitettujen maistiaisten perusteella erittäin mielenkiintoiselta kuulostavalla tuotoksella sävellys- ja solistisen vastuun Mahanthappan kanssa jakoi toinen, itselleni tuolloin vielä täysin tuntematon alttosaksofonisti nimeltään Bunky Green.



Ajattelin ensin, että harvinaisen asiallisella nimellä varustettu Bunky Green olisi saman sukupolven soittajia kuin Mahanthappakin, mutta olin väärässä. Mahanthappa kertoo podcastissa, kuinka hän löysi Greenin musiikin ollessaan vielä opiskelija Berklee College of Musicissa 1990-luvun alussa. Kuullessaan Rudreshin lämmittelevän ennen saksofonituntia hänen opettajansa kysyi: "Oletko koskaan kuullut Bunky Greeniä?" Rudresh myönsi olevansa autuaan tietämätön koko tyypistä, jolloin opettaja kaivoi kaapistaan Greenin vuonna 1980 julkaistun albumin Places We've Never Been.

Levy räjäytti nuoren saksofonistin tajunnan. Hän kuuli siinä kaikuja Birdistä, Coltranesta ja Ellingtonista, mutta toisaalta Greenin soitossa oli myös jotain todella tuoretta, raakaa ja vokaalista. Tarina siitä miten Mahanthappa ja Green lopulta päätyivät soittamaan samalla levyllä on kuulemisen arvoinen. Minä en aio sitä tässä kuitenkaan jäljentää, sillä herra Mahanthappa kertoo tarinansa omin sanoin paljon kiinnostavammin itse podcastissa. Keskitytään tässä siis hetkeksi Bunky Greeniin ja Places We've Never Been -albumiin. Mahanthappan hehkutus ja Apexilta kuulemani biisinpätkät herättivät mielenkiintoni ja kiitos uuden uljaan digiaikamme, Places We've Never Been, joka oli alunperin julkaistu LP:nä kauan sitten kadonneella chicagolaisella Vanguard-levymerkillä ja josta ei milloinkaan nähty CD-painosta, on nykyään vain muutaman klikkauksen takana sekä iTunesissa, että Spotifyssa.

Levy alkaa vajaa yhdeksänminuuttisella, yksinkertaisen ja rytmikkäästi junnaavan vampin päälle rakentuvalla kappaleella 'East & West'. Green ja hänen kanssaan kappaleella sooloilevat trumpetisti Randy Brecker ja pianisti Albert Dailey ottavat kaiken irti harmonisesti minimalistisen taustan tarjoamasta vapaudesta ja pitävät samalla huolen siitä, että vajaa yhdeksän minuuttia yhtä ja samaa vamppia ei käy missään kohtaa puuduttavaksi. Places We've Never Been ei kuitenkaan ole pelkkää ulkona soittamista ja riisuttuja harmonioita. Levyltä löytyy myös mm. surumielisesti keinahtelevaa bossa novaa ('April Green'), menevämpää lattaria ('Command Module') ja rauhallisen tutkiskelevaa valssia ('Little Girl I Miss You').

Minäkin kuulen Bunky Greenin soitossa vahvoja Coltrane-vaikutteita, etenkin terävässä soundissa ja kulmikkaassa fraseerauksessa. Hänellä on kuitenkin varsin omaperäinen ääni ja en nyt ihan heti keksi yhtään alttosaksofonistia, johon Bunky Greeniä voisi tuosta noin vaan verrata. Hän pistää alttonsa todella laulamaan. Tällä en kuitenkaan tarkoita mitään sulosointista liverrystä, vaan välillä hyvinkin karheaa ja jollain tavalla todella inhimmillistä ulosantia. Greenin ja upeassa vedossa olevan Randy Breckerin lisäksi soittajistosta nousee esiin Bill Evansin triossakin noin vuosikymmenen ajan viihtynyt loistava basisti Eddie Gomez. Gomez on tällä levyllä usein se, joka puhaltaa elämän henkäyksen rytmisektioon. Hän soittaa erittäin melodisesti ja kilpaileekin usein kuulijan huomiosta maukkailla bassolinjoillaan. Gomezin soundi on myös melko läpitunkeva, mikä osaltaan selittää sen, että hänen panoksensa ei jää huomaamatta.

Places We've Never Been on mainio levy, joka ansaitsee tulla löydetyksi uudelleen. Mutta eipä siitä sen enempää, kuunnelkaa ja arvioikaa mielummin itse, kun se on nykyään niin mutkatonta ja helppoa: Spotify-linkki uudemman kerran, olkaa niin hyvät. 

Joe Lovano With Us Five: A Different Kind of Bird

Amerikan "Yleisradio" NPR tarjoilee taas kuuntelemisen arvoista ohjelmaa. Tällä kertaa studiossa ääniä päästelee saksofonisti Joe Lovano Us Five -yhtyeineen. Kahden rumpalin voimalla eteenpäin puskeva Us Five esittää neljän kappaleen minisetissään tulkintoja Charlie Parkerin repertuaarista tuoreen Bird Songs -albuminsa hengessä. Konsertissa kuullaan mm. tyylikkääksi balladiksi taipunut 'Donna Lee'-versio. Toisin kuin aikaisemmin postaamassani James Blaken NPR-vierailussa, tällä kertaa puhe on supistettu minimiin ja alkuesittelyiden jälkeen kuullaan pelkkää musiikkia.

Kuuntele ohjelma täältä.

Tonight at Noon: A Dream With Billy and Jacob

Charles Mingusin musiikkia versioinut suomalainen Tonight at Noon -kvintetti latasi hetki sitten Soundcloudiin kappaleen 'A Dream With Billy and Jacob'. Calypso-henkinen biisi on saksofonisti Mikko Innasen käsialaa ja se äänitettiin keikalla Torniossa viime huhtikuussa. Ehkäpä Tonight at Noonin seuraavalla levylläkin kuullaan Mingus-klassikoiden lisäksi myös originaalimateriaalia. En panisi ainakaan tämän perusteella vastaan.

A Dream With Billy and Jacob by tonightatnoon

James Blake NPR:n World Cafessa

Kuten jo aiemmin totesin, en meinaa saada tarpeekseni James Blakesta. Siispä miehen vierailu NPR:n World Cafe -ohjelmassa tuli kuin tilauksesta. Noin puolituntisessa lähetyksessä kuullaan liveversiot kappaleista 'Limit To Your Love', 'Lindisfarne' ja 'The Wilhelm Scream'. Haastattelussa Blake kertoo mm. mikä dubstepissa alunperin kolahti, montako kertaa hän on elämässään harjoitellut pianonsoittoa ja mitä sopii odottaa tulevaisuudelta.

Kuuntele ohjelma täältä.

Kerkko Koskinen + Big Band = Win

Kerkko Koskinen debytoi varsin vakuuttavasti big band -säveltäjänä viisi vuotta sitten ilmestyneellä Agathalla. Jatkoa seuraa heinäkuussa, kun Ricky-Tick Records julkaisee Kerkko Koskinen Orchestralta albumin, joka kantaa nimeä Trains & Letters. Tämän videomaistiaisen perusteella luvassa on jälleen levyllinen erittäin maukasta kotimaista big band -musiikkia.


Kerkko Koskinen Orchestra - Trains & Letters from Ricky-Tick Records on Vimeo.