Tonight at Noon: A Dream With Billy and Jacob

Charles Mingusin musiikkia versioinut suomalainen Tonight at Noon -kvintetti latasi hetki sitten Soundcloudiin kappaleen 'A Dream With Billy and Jacob'. Calypso-henkinen biisi on saksofonisti Mikko Innasen käsialaa ja se äänitettiin keikalla Torniossa viime huhtikuussa. Ehkäpä Tonight at Noonin seuraavalla levylläkin kuullaan Mingus-klassikoiden lisäksi myös originaalimateriaalia. En panisi ainakaan tämän perusteella vastaan.

A Dream With Billy and Jacob by tonightatnoon

Pekka Tuppurainen: Röd/Blå

Ilma Recordsin katalogi sai neljännen julkaisunsa, kun Pekka Tuppurainen julkaisi levy-yhtiönsä kautta oman erinomaisen hämmentävän debyyttinsä Röd/Blå. Tuppurainen, jonka urotöihin kuuluu mm. Mikko Innasen loistavan F60.8:n tuottaminen ja kokoon parsiminen, johtaa levyllään Innasesta, Joonas Riipasta, Aki Rissasesta ja Magnus Broosta koostuvan yhtyeensä mitä eriskummallisimmista äänimaisemista vapaan improvisaation ja tuhnuisen blues-boogien kautta milloin mihinkin. Levy on sen verran moni-ilmeinen, että sen sisällön tarkempi kuvaileminen tuntuu jotenkin tylsältä. Se kannattaakin vaan pistää soimaan ja kuunnella mihin musiikki vie.

Moni kokee levyn varmasti vaikeana, mutta mielestäni asia on juurikin päinvastoin. Röd/Blå on äärimmäisen helppoa kuunneltavaa. Se ei vaadi kuulijaltaan mitään muuta, kuin korvan tai kaksi ja muutaman tunnin aikaa. Sitä ei tarvitse "ymmärtää", eikä siitä edes tarvitse olla mitään mieltä. Sen kun kuuntelee vaan.

Mikäli Tuppuraisen ja kumppanien ääniseikkailut haluaa kokea elävänä paikan päällä, on tänään siihenkin mahdollisuus. Levyjulkkarikeikka järjestetään illalla Birdlandissa. Liput maksavat 7 euroa.

Jazz-Espa on täällä taas!

Ja on siis tietenkin ollut jo heinäkuun alusta asti. Heräsin itse taas tavalliseen tapaani hieman myöhässä. Tärkeintä on kuitenkin, että heräsin. Viime kesänä en tainnut nähdä yhtä ainutta keikkaa tämän kuukauden mittaisen festivaalin tarjonnasta. Niille, joille Jazz-Espa ei ole tuttu juttu, kyseessä on siis Jazzliiton järjestämä konserttisarja Helsingin Esplanadin puistossa. Joka arkipäivä klo 16 Espan lavalle nousee uusi jazzyhtye ihastuttamaan yleisöä ja satunnaisia ohikulkijoita.

Olin eilen ensimmäistä kertaa nauttimassa tämän vuotisesta Jazz-Espasta, kun esiintymisvuorossa oli kotimainen Tonight at Noon, joka on Charles Mingusin musiikilla kulkeva kvintetti. Rummut, urut, kaksi saksofonia ja trumpetti osoittautui mainioksi reseptiksi Mingusin väkevien sävellysten tulkitsemiseen. Alttoa ja baritonia soittanut Mikko Innanen pysäytti jälleen kerran vallattoman anarkistisella ulosannillaan, vaikka eipä yhtyeen muissakaan solisteissa moitteen sijaa ollut.

Mikko Innanen, Jussi Kannaste ja Jukka Eskola

tuuttaavat. Mikko Helevä urkuineen taustalla.

Lopulta virkistävä sade lopetti keikkaelämykseni ennenaikaisesti, mutta Tonight at Noon ehti lyhyessäkin ajassa vakuuttaa. Huhut kertovat, että bändiltä olisi lähiaikoina tulossa levykin kauppoihin. Pakkohankinta taitaapi olla siis edessä.

Jazz-Espa jatkuu iloisesti heinäkuun loppuun saakka ja lavalla tullaan näkemään vielä Jukkis Uotila Band, Teemu Takanen & Takatonic, Kvalda, Pentti Hietanen Jazz Ensemble, Skalle & Sharon ja monia muita. Koko homma huipentuu sunnuntaina 1.8. Alppipuisto Jazziin, jossa esiintyvät PLOP, Mirja Mäkelä Trio, Jukka Eskola Quintet ja Verneri Pohjola Aurora. Illemalla voi mbarissa kuulla vielä Dalindèoa, sekä Alppipuisto Jazz DJ:tä. Koko ohjelma löytyy Jazzliiton sivuilta.

Mikko Innanen: F60.8

Tiedän hyvin, että olen enemmän kuin hitusen myöhässä tämän kanssa. Saksofonisti Mikko Innasen sooloalbumi F60.8 ilmestyi nimittäin jo vuonna 2007. Törmäsin siihen itse kuitenkin vasta muutamia kuukausia sitten ja minun on siitä asti pitänyt kirjoittaa levystä jotain. Sopivaa hetkeä ei ole vaan ennen tätä sattunut kohdalle.

Löysin kryptisesti nimetyn F60.8:n Spotifysta etsiessäni palvelusta Mikko Innanen & Innkvisition tuotantoa. Olin lukenut albumista arvostelun ja osasin siksi odottaa jotain vielä vallattomasti rönsyilevää Innkvisitiotakin omalaatuisempaa. Lähdin kuuntelemaan levyä kuitenkin suurin varauksin, sillä ennakkotietojen mukaan se vaikutti ehkäpä hieman liian avantgardelta makuuni. Olinkin siis melko varma, etten tulisi olemaan erityisen innoissani kuulemastani. Tässä olin tietenkin täysin väärässä. Kun avausraita 'Down The Drain' oli soinut kymmenisen sekuntia, olin koukussa. Kuuntelin levyn alusta loppuun siltä istumalta.

Kilinää, kolinaa, suhinaa, likaiselta kuulostavia saksofoneja, satunnaisuuden ja säännöllisyyden rajalla tasapainoilevia rytmejä, melua, ääniä vailla näkyvää päämäärää. F60.8 on kaikkea tätä ja paljon muutakin. Välillä Innanen keskittyy melodioihin, jotka risteilevät usein alla pulppuilevan, epämääräisen rytmipohjan kannattelemina. Paikoin kaiuttimista säteilevä ääni taas on niin ulkona melodian, rytmin ja harmonian muodostamalta pelikentältä, että mikäli musiikki halutaan määritellä perinteisesti näiden elementtien kautta, herää kysymys onko tämä musiikkia lainkaan? Jos minulta kysytään, niin on. Ehdottomasti. Ja vieläpä poikkeuksellisen väkevää sellaista.

Vasta kun hankin F60.8:n CD:llä, minulle valkeni, kuinka albumi on tehty. Olin kuvitellut, että Innasen käytössä on ollut sekvenssereitä, efektilaitteita ja muutakin elektroniikkaa, mutta ei. Kaikki äänet, muutamia kenkien kopsumisia ja nauhasuhinoita lukuun ottamatta on tuotettu saksofoneilla. Innanen oli äänitellyt soittoaan kotonaan laitteistolla, jota voi parhaiten kuvata käsitteellä lo-fi. Näiden äänitysten ei ollut tarkoitus päätyä muiden kuultavaksi, saati sitten levykaupan hyllyyn. Innanen kuitenkin soitti niitä Ilma Recordsin Pekka Tuppuraiselle, joka innostui, editoi ja miksasi niistä kokonaisuuden ja julkaisi sen.

On hyvin vaikea erotella, mikä tässä levyssä saa minut uppoutumaan sen maailmaan niin, että sen kuuntelemista on vaikea keskeyttää. Joissain kappaleissa on samanlaista hypnoottisuutta, kuin loputtomalta tuntuvaa kopiomäärää työstävässä kopiokoneessa, jonka mekaanisen toiston ääniraita muotoutuu lopulta kuulijan päässä jännittäväksi rytmiseksi luupiksi. Innanen käsitteleekin saksofonejaan kuin koneita, joita ne tietyssä mielessä ovatkin. Suhteellisen nuori soitin tuo monimutkaisine mekanismeineen, aukeavine ja sulkeutuvine läppineen ja messinginhohtoineen ainakin minulle mieleen steampunkina tunnetun tieteiskirjallisuuden alalajin ja sen kuvastolle tyypilliset, höyrykoneesta johdetut mekaaniset vempaimet. Jotain tästä teollista vallankumousta romantisoivasta genrestä välittyy myös itse musiikkiin ja F60.8:aa voisikin hyvin kuvata termillä industrial, ellei sen nimistä lokeroa olisi jo varattu hieman erityyppiselle musiikille.

Ajattelin alunperin kirjoittaa, että tätä levyä ei voi ihan kaikille suositella. Hieman pohdittuani asiaa tulin kuitenkin täysin päinvastaiseen tulokseen ja suosittelenkin siis F60.8:aa jokaiselle musiikkimakuun, ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan epäolennaiseen seikkaan katsomatta. On todennäköistä, että osa ei voi yksinkertaisesti sietää sitä, mutta osa saattaa hyvinkin rakastua siihen. Niin kävi kaikista ennakkoasenteistani huolimatta minullekin.