Sormiot? Mitkä v*tun sormiot?!?

Kuten otsikosta saattaa jo päätellä, en voi sietää sormio-sanaa. Järjellistä perustelua inholleni on hankala löytää, mutta yritän selittää kantani parhaani mukaan. Ensinnäkin, voisin antaa sanan olla, mikäli sitä käytettäisiin ainoastaan kuvaamaan urkujen (sormio & jalkio) ja ehkä harmonikkojen koskettimistoja. Näissä tapauksissa sormio-sanan käyttö tuntuu jokseenkin luontevalta, vaikka tuokin yhä mieleeni jonkin kiinalaisen sormiraudan tai pikkuriikkisen sormeen sidottavan kravatin.

Ärsyttämään sana rupeaa toden teolla, kun musiikkitoimittajat korvaavat sillä koskettimet-sanan tapaan: "Seppo Kantonen, sormiot". Aaaaaargh! Jukka Hauru on erityisesti kunnostautunut tällaisessa sormioviljelyssä ja olenpa kuullut s-sanan lipsahtavan Markus Partasenkin huulilta. Tiedän, että sanan käytön puolesta voi varmasti esittää useita hyviäkin argumentteja, onhan se toki sanana suomalaisempi ja näppärämpi, kuin esimerkiksi kosketinsoitin. Suurin ongelma sormio-sanan kanssa (siis sen lisäksi että se nyt vaan kuulostaa ja näyttää aivan helvetin ärsyttävältä!) lienee kuitenkin se, ettei sitä käytä oikein kukaan muu kuin musiikkitoimittajat. Vai oletteko koskaan kuulleet kenenkään ilmoittavan soittavansa sormioita? Tai kehuvan, että olipa taitava sormionsoittaja? Voin toki olla väärässäkin, mutta sanan tunkeminen keikka-arvioihin sun muihin haiskahtaa mielestäni toimittajien omahyväiseltä erikoisuudentavoittelulta ja väkinäiseltä kielen "rikastuttamiselta".

Asiasta saa olla eri mieltä. Ja lopuksi hieman luovaa kosketintyöskentelyä. Sormioksi suostuisin tämän videon instrumenteista kutsumaan korkeintaan Mr. Duken pikkuista sormisymbaalia.

Massive Attackia, Jaga Jazzistia, Dalindèoa ja kahmalokaupalla Zappaa

Siinä viimeisimmät levyostokseni. Vielä muutama vuosi sitten olisin luultavasti kiikuttanut rahani johonkin levykauppaan ja poistunut liikkeestä laukku täynnä CD-levyjä. Ajat ovat tunnetusti muuttuneet ja kuvaavaa onkin, että otsikossa mainitun musiikin hankin kolmella eri tavalla: Hakemalla perinteisesti levykaupasta, tilaamalla CD:inä internetistä ja ostamalla latauksena iTunesista. Olin kaiken lisäksi tehnyt ostopäätökseni Spotify-kuuntelun perusteella, Zappa poislukien.

Musiikin kauppaaminen on totisesti murroksessa ja tämä aiheuttaa minulle huomattavia vaikeuksia päättää missä formaatissa ja mistä musiikkini hankin. Spotifyn käyttäminen on opettanut minulle, että joka ikistä "ihan ok" -levyä ei tarvitse välttämättä omistaa. Toisaalta palvelun kautta olen myös löytänyt useita uusia levytuttavuuksia, jotka olen lopulta halunnut omakseni.

Nykyään kun päätän, että haluan hankkia jonkin tietyn levyn, suuntaan nettiselaimeni ensiksi osoitteeseen amazon.co.uk. Tämän jälkeen tarkistan saako levyn halvemmalla, jos sen lataa iTunesista. Jos hintaero ei ole merkittävä, tilaan levyni CD:nä Amazonista. Jos levyä ei ole saatavilla kummastakaan nettikaupasta, tai jos sen saa edullisemmalla hinnalla jostain Helsingin monista levyliikkeistä, turvaudun perinteisiin musiikinhankintametodeihin. Näin kävi esimerkiksi juuri ostamieni Zappa-levyjen kanssa.

Tämä siis koskee ainoastaan levyjä, jotka tiedän haluavani. Heräteostokset ovat asia erikseen ja ne soveltuvatkin parhaiten perinteiseen levykauppa-ympäristöön.

Kaiken tämän ostokäytäntö- ja formaattisekavuuden keskellä yksi ajatus kuitenkin lohduttaa edes hieman: En koskaan ryhtynyt keräämään vinyylejä.

Aikaansa edellä. Taas.

"Ordinary phonograph record merchandising as it exists today is a stupid process which concerns itself essentially with moving pieces of plastic, wrapped in pieces of cardboard, from one location to another."

"We propose to acquire the rights to digitally duplicate THE BEST of every record company's difficult-to-move Quality Catalog Items [Q.C.I], store them in a central processing location, and have them accessible by phone or cable TV, directly patchable into the user's home taping appliances, with the option of direct digital-to-digital transfer..."

Kuulostaako tutulta? Musiikki siirretään lankoja pitkin ihmisten koteihin ja kuluttajat tallentavat kappaleet omille laitteilleen. Mielenkiintoista yllä olevissa sitaateissa on se, että ne löytyvät Frank Zappan vuonna 1989 julkaisemasta omaelämäkerrasta The Real Frank Zappa Book, luvun Failures alta. Kyseisessä kirjan osiossa Zappa kertoo projekteistaan, jotka eivät syystä tai toisesta oikein ottaneet tuulta siipiensä alle. No, tätä lukevat varmasti huomaavat, että kyseessä ei ehkä ollutkaan niin kovin huono idea. Se vain sattui tulemaan reilu kymmenen vuotta etuajassa.

Eikä tässä vielä kaikki! Zappa nimittäin ennusti jo tuolloin bisnesmallin, johon musiikkiteollisuudessa ollaan vasta siirtymässä, nimittäin kuukausimaksulliset musiikkikatalogit:

"The consumer has the option of subscribing to one or more 'special interest category,' charged at a monthly rate, WITHOUT REGARD FOR THE QUANTITY OF MUSIC THE CONSUMER WISHES TO TAPE."

Nyt siis jäädään vain odottelemaan Zappan muiden epäonnistuneiden projektien, kuten 3-D hologrammi-television ja jalkapallon mm-kilpailujen päättävän, massiivisen oopperan realisoitumista.

Ja kannattaa muuten ehdottomasti tutustua tuohon The Real Frank Zappa Book-teokseen. Se on yksi niistä kirjoista joiden pariin itse palaan uudestaan ja uudestaan. Viihdyttävää ja humoristista, mutta myös varsin asiapitoista luettavaa.